Tuesday, November 07, 2006

Sukanneuloja innostui tiskirätteihin















Ostin pari kuukautta sitten Mason & Dickson Knitting -kirjan. Siinä oli tiskirätin ohje. Menin Menitaan ostamaan tiskirättilankaa. Ostin eripaksuisia Austermannin Record-puuvilllalankoja. Nyt olen neulonut tuolla kirjan ohjeella 4 tiskirättiä, joista yksi on tänään vihitty käyttöön!

Olenko hullu, kun neulon jopa tiskirättini? Mitä seuraavaksi?!

Friday, September 15, 2006

Ruutuja ja timantteja

Tein parittain rättejä, toiseen perinteistä korin pohjaa, toiseen vastaavan tyyppistä ruudukkoa, mutta ruudut seisovat kärjellään ja taisivat olla nimeltään timantteja (=Quilted Diamonds) siellä sivustolla, siellä jossain mistä ohjeita on haettu.
Valokuva on otettu, mutta en teidä tuliko siitä mitään. Ja tulee viemään aikaa, ennenkuin saan sen tänne - ellei puolisko auta.

Käytin 7 veljestä laskaa ja muistaakseni 4 puikkoa. Lanka on ihanan kirjavaa moniväriä vaaleanpunaista, jonka olen pätkinyt, kun tartti puserossa hallita raitoja -> eli ei ole värit sitä, mitä monivärissä normaalisti.
Mallineuleet:
- helmineule = 1o, 1n siten, että paluukerroksella oikealla puolella olevan oikea silmän päälle tulee oikea myös nurjalla - eli nyppylä. Ja sama päinvastoin myös nurjille silmukoille. Helmineuletta on muuten vaikea selittää :-)
- sielä oikea = oikealla puolella oikein ja nurjalla puolella nurin
- sileä nurja = oikealla puolella nurin ja nurjalla puolella oikein
- korinpohja = *5s sileää oikeaa, 5s sileää nurjaa* , toista *-* kerros loppuun ja yht 8 kerrosta, vaihda sileän nurjan päälle sileä oikea ja sileän oikean päälle sileä nurja, toista taas 8 krs.
- timantit : tässä kerrokset on selitetty niin kuin ne just sillä hetkellä edestakaisin neulottaessa tulevat, silmukoita pitää olla 10:llä jaollinen miinus 1s, jos haluaa täysin symmetrisen kuvion.
1.krs: *9 o, 1n*, toista*-*, 9o
2. krs: 1o, *7n, 3o*, *-*, 7n, 1o
3. krs: 2n, *5o, 5n*, *-*, 5o, 2n
4. krs: 3o, *3n, 7o*, *-*, 3n, 3o
5. krs: 4n, *1o, 9n*, *-*, 1o, 4n
6. krs: 3o, *3n, 7o*, *-*, 3n, 3o
7. krs: 2n, *5o, 5n*, *-*, 5o, 2n
8. krs: 1o, *7n, 3o*, *-*, 7n, 1o
9. krs = 1. krs jne

Korinpohja:
Tein molemmissa reunoissa 3s helmineuletta sekä alussa ja lopussa 3 krs helmineuletta ja keskelle korinpohjaa 8 ruuturiviä ja 10 ruutua per rivi (= 56s ja 70 krs).
Mitat 25 cm leveä, 24 cm korkea.

Timantit:
3 krs alussa ja lopussa sekä 3s alussa ja lopussa helmineuletta, keskellä timantteja 5 sarjaa, kerroksina ajatellen tein 7½ timanttia, mitat 27 cm leveä, 22cm korkea.

Peittoihin nämä tilkut menevät, mutta teen ne peitot itse, joten koon epämääräisyys ei ole haitta.

Friday, August 25, 2006

Rättei on neulottu

Yhteenveto rättiblogista, seuraava varmaan joko syyskuun puolivälissä tai lokakuussa, riippuen teidän innostanne tehdä rättejä:


Sabda 0 rättiä 0 ohjetta (Rättien hyväksyminen odottaa ohjeita rätteihin)
Meeri 0 rättiä 0 ohjetta
Marja V 0 rättiä 1 ohje
Mie 1 rätti 0 ohjetta
zeska 3 rättiä 2 ohjetta
Gehenna 1 rätti 0 ohjetta (Korinpohjarätti odottaa ohjetta)
Pörrö 1 rätti 1 ohje
tuitu 0 rättiä 0 ohjetta
Millie 0 rättiä 0 ohjetta
Puputsi 1 rätti 0 ohjetta

Jotta siis kaikille on selvää on ylläolevat laskettu periaatteella "Rättejä, jotka on ilmoitettu blogiin neulotuiksi, ja joihin löytyy mallineuleen ennen kohtaamattomalle riittävä ohje sen neulomiseksi blogista". Eli siis, "4*5 ruutua" ei ole vielä riittävä ohje korinpohjaan, kuten ei "1,1,2,3,5,8,13,21" olisi riittävä ohje fibonacci-tilkkuun. Itkekää ja parkukaa ja tehkää asialle jotain, jos tämä on mielestänne väärin, voimme keskustella uudestaan blogin ideasta. :)

Wednesday, August 23, 2006

Hiljaisten silmukoiden meri


Ota langat A ja B, tässä lanka A on musta ja B on mustan sinikirjava. Toista:** Neulo langalla A oikein 2 kerrosta. Neulo langalla B yksi kerros. Siirrä neule toiseen päähän pyöröpuikkoa, neulo langalla A oikein yksi kerros nostaen joka toinen silmukka. ** Jatka toiston alusta: neulo langalla A kaksi kerrosta oikein. Toista kunnes sinulla on neliö. Ohjeen lanka on Schoeller-stahlin Record 210 merseroimatonta puuvillaa ja rätti on ollut tiskirättikäytössä jo muutaman viikon.

Monday, August 07, 2006

HItaasti perässä tullaan :)


Vasta tämä tilkku valmiina. Toinen ei oikein etene, ei meinaa napata malli niin en jaksa keskittyä :)

Tämä valmistunut on kyllä sellainen pinta, että herättää kiinnostusta. Mihinhän sitä käyttäisi?

Friday, August 04, 2006

Ensimmäiset rätit valmiina! Nämä nimettiin siideriräteiksi, niin värityksen kuin käytetyn polttoaineen takia, lankana karkkiväreillä värjättyjä koe-eriä seiskaveikkaa ja vastaavan paksuista kokovillaa.



Korinpohjavariantti on Lesley Stanfieldin The New Knitting Stitch Librarysta (Kauneimmat neulemallit tjsp suomeksi) malli 15, vaaleampi näkyy löytyvän samsta kirjasta numerolla 4, sama oli kyllä tuolla rättisivustolla ihan jollain nimelläkin. Voin kirjoittaa ohjeet molemmista, jos jotakuta kiinnostaa eikä ole tuota kirjaa käsillä.

Wednesday, August 02, 2006

Tarkennusta

Niin, jos teet sellaisen tilkun jonka aiot antaa Vaakalle tilkkupeittoihin, niin kerro siitä mulle kun tilkku valmistuu ja sen koko. Koko siitä syystä että jos se ei ole 20x20cm ja se tarvitsee viereensä isomman/pienemmän tilkun, niin mä teen sen sitten. Laitapa siis tarvittaessa meiliä aurinkomie at yahoo.com

Monday, July 31, 2006

Nostettuja silmukoita osa 2 tilkkuna

Pörrö! Apua! Mistä minä keksin näille nyt noin hienot otsikot? Mutta kuitenkin, jälkimmäisen mallineuleen maillitilkku, lankana jälleen smart ja oranssi ja turkoosi.




Tässä tilkun etupuoli, nostetut silmukat näkyvä livenä paremmin. En jaksa tänäiltana opetella valoittamaan kirkkaanoranssia neuletta oikein tuolla kameralla.


Ja takapuoli. Koko tilkku siis on neulottu ainaoikeaa, silmukoita on 42, eli 20 mallikertaa + 2 reunasilmukkaa. Strategistet mitat ovat 20,5 ja 21.

tilkui


Tehtynä siis feather & fan tummansinisestä seiskaveikasta, ja perinteistä korinpohjaa tuosta vaaleammasta. Korinpohja tuskin ohjetta kaipaa, tuossa on käytetty neljän silmukan levyistä ja viiden kerroksen korkuista ruutua. Jospa semmoisia sitten johonkin väliin neuloisi. Dishcloth Boutique -sivulla sama kuvio on nimellä Checkerboard 1. Ruutuja tuossa 10x10 eli loin 42 silmukkaa nelosen puikoille.

Puikoilla kokeilussa Masondixonknittingin "tiiliseinä", joka villasta neulottuna jää liian suppuiseksi, kokeilen uusiksi jollain paksummalla puuvillalla. Piirtelen siihen jossain vaiheessa kuvion, niin saa sen sitten työn alle.

Pystyraitaa - vapise mikrokuituliina

Tämä pieni näppärä mallikerta toteuttaa aaltomaisen pystyraidan neuleisiin. Kahdella kerroksella neulotaan sileää oikeaa: oikealla oikein ja nurjalla nurin kaikilla silmukoilla. Kahdella kerroksella silmukat nostetaan kaavion mukaan oikealla oikein ja takana kulkevaa lankaa kiristetään mahdollisimman tiukaksi. Nurjalla silmukat nostetaan nurin ja lanka kulkee neuleen edessä.

Tuloksena aaltoileva neulos josta on haastajaksi vaikka mikrokuituliinalle. Tässä vielä kuvat molemmin puolin pintaa. Mallitilkku on tehty Suvi- langasta nelosen puikoilla. Mallikertojen molemmin puolin on kaksi silmukkaa jotka neulotaan joka kerroksella. Työn kokonaisleveys oli 49 silmukkaa ja siitä syntyi noin 13 cm leveä tilkku.



















Ps. Tällä tekniikalla tehtyihin pystykujiin voi myös pujottaa sisälle tukirakenteita. Tätä tekniikkaa itse ajattelin käyttää neulottuun korsettiin.

Tästä se lähtee...

Langat varattu jne. Nyt sitten yritän ymmärtää miten tuo pitää tehdä.

Jos aiot tehdä tilkkuja Vaakan tilkkupeittohin , niin teethän aina pituudeksi 20cm, vaikka se leveys olisi muuta. Mä sitten yritän tehdä vastakappaleen, kunhan mulle ilmoitetaan että onko joku vaakatilkku vaiko ei. Näin olisi helpompi yhdistettä tilkkuja... Kiitos :)

Nyt tulkitsemaan ohjetta....

Aijuu juu, ja varulta sellanen kommentti ettei pitsiset=reikäiset tilkut oikein kelpaa vaakapeittoon...

Sunday, July 30, 2006

Feather and fan täälläkin

Ensimmäisenä rättinäni tein feather and fanin, josta kuva tässä:
Ja sitten vaan seuraavaa väkertämään...

Nostettuja silmukoita 2

No, tuo tuolla alempana oleva nostetuille silmukoille oleva malli taitaa toimia vain pyöröneuleena tai sitten pyöröpuikoilla, joissa voi neuleen alun siitää toiseen päähän välillä, joten laitetaan sitten parempi nostettuja silmukoita oleva malli. Eri värit eri värisellä langalla ja kaikki kerrokset oikein. Minulla on tätä neljännestilkku neulottuna (1s molempiin reunoihin, johon ei tule nostoja), joten kuviakin varmaan lähiaikoina.

Ei tullutkaan tilkkua, tuli takki.

Vielä tarkennukseksi: jos haluatte mukaan blogiin, ottakaa yhteyttä zeskaan.
Tarkoituksena on sekä neuloa erilaisia tilkkuja että myös tuottaa ohjeita muille. Haavekuvissani tämä blogi muuttuu pintaneuleiden aarreaitaksi josta voi hakea ideoita myös paitojen, sukkien, huivien ja vaikka minkä muun neulomiseksi. Mutta tärkeintä on matka, puikkokuoron kilinä.

Vaikka tilkuista toki itsestäänkin on jo moneksi. Niitä voi käyttää tiskirätteinä ja pölyliinoina. Niistä voi yhdistellä peittoja ja muita tekstiileitä kuten liivejä ja takkeja. Pannulapuksikin niistä voi olla jos ne on tehty villasta. Jotkut mallineuleet soveltuisivat myös tossuksi.

Yksi räti.


No, pitää jonkun aloittaa: neuloin valmiiksi Feather & Fan mallisen rätin. Koko on vähän isohko 21*21, mutta kelpaa näin aluksi. Jos näitä nyt tosiaan yli 50 on tarkoitus neuloa niin eiköhän noita vähän vääränkokoisia muitakin siunaannu, rätteihin en kyllä nimittäin neulo mallitilkkua. Lankana Smart, suositustiheys 22s/10cm. Neuloin 3mm puikoilla ja kahdella mallikerralla tuon.

Saturday, July 29, 2006

Nostettuja silmukoita osa 1

Toinen malli:


Kaikki kerrokset neuloen oikein, nostetut silmukat nostetaan yhden kerroksen yli vain eli neulotaan mukaan seuraavalla samanvärisellä. Eri väriset kerrokset voidaan neuloa eri värisillä langoilla. Nosto on merkitty kaavioon "s". Aivan perus nostettujen silmukoiden malli siis :).

Ohjeita

Yritän nyt kirjoitella jonkinlaista ohjeistusta yhteenvetona siitä, mitä irkissä #neulonta-kanavalla puhuimme. Alkuperäinen ajatus oli tehdä täältä kaikki mallit. Koska kaikki mallit eivät ole neliön muotoisia, voi omiakin mallineuleita tehdä. Tarkoitus olisi kuitenkin edetä suunnilleen samassa järjestyksessä knit-a-long -tyyliin (eli jokainen neuloo suunnilleen samat tilkut). Tilkkuja voi jättää väliin, jos mallikuvio ei miellytä ja seuraava on tiedossa. (zeska edit: Jossei ohjetta ole tiedossa ohjeen yli saa hypätä jos seuraavan ohjeen itse lähettää) Tilkuista pyritään tekemään mallikuvio (koska niistä sanallisista ohjeista on ärsyttävä neuloa muidenkin mielestä) ja etenemään sitä mukaa.
Tässä ensimmäisenä Feather and fan -pitsikuvio, joka minulla oli jo valmiina, kun neuloin sukat. Kuvassa on mallikerta ja molempiin reunoihin neulotaan 3 s ainaoikeaa, mallikertoja voi tehdä niin monta kuin haluaa. Silmukoita luodaan mallikertojen määrä * 18s + 6 reunasilmukkaa, neulotaan ensin 3 kerrosta ainaoikeaa ja tilkku lopetetaan neulomalla 3 krs ainaoikeaa.

Mittoja ja speksejä odotellessa...

Kukapa muistaa sen yli kuukauden takaisen ranttini #neulonta kanavalla siitä, miten ei-koolia on kun neulotaan ihan kaikkea mukaanlukien tiskirättejä. Ja että kaikkea ne sitten amerikoissa jne. Tiskirättejä - tsiisus teidän kanssanne taas.

Noniin. Tietenkin sitten kanavalla minua valistettiin lähettämällä tämän blogin linkki, ja salamana kirkkaalta taivaalta käänsin takkini. Ohuthan se takki oli ja kudottu pääosin ennakkoluuloista ja 70 luvun pannulappujen kuvista, mutta silti. Ihania. Kauniita. Kiehtovia. Nopeita. Kertakaikkiaan hurmaavia!

Muutamassa viikossa olen jo neulonut parikin pöytärättiä jämälangoista. Nyt vielä odotan sitä suurta valaistumista joka saa minut myös siivoamaan :)

Neulottuja rättejä

Rätit neulomme me puuvillasta tai villasta, niistä teemme peiton tai tiskirätin, ne vaakalle lahjoitamme tai itse pidämme - mutta 60 rättiä on kunkin meistä neuloman.